Olen aina koittanut varoittaa naispuolisia henkilöitä (tuntemiani ja tuntemattomia) römpsän vilauttamisen vaarallisuudesta julkisella paikalla. Ennen sain naurua tai läpsyä poskelle, mahdollisesti potkua munille varoituksen sanan aiheuttaman vimman seurauksena, nyt tuntuu sana menevän paremmin perille (tai sitten ei, mutta näin on hyvä uskotella). Ja jotta tekstini olisi korrekti, on varoituksen sana syytä lisätä blogiinikin: Naiset, älkää vilautelk
o pimppiä!No, ehkä Kabbala sekoitti Britney-paran pään. Pistihän se Tom Cruisenkin pään ihan pyörälle, todisteina voi väittää Cruisen sekoilun Oprahin showssa. Itseasiassa en ole varma, kannattaako Cruise kabbalaa vai skientologiaa mutta sekaisin hän silti on. Kuten Britney. Joten vaikka faktapohjani on säälittävän marginaalinen, jopa helvetillisen pinnallinen, keskityn olennaiseen, eli kabbalan pilkkaamiseen muuten vain. Ja koska Kabbalaan on hurahtanut moni julkkis, on blogiini syytä lisätä varoitussana tästäkin: Laulajat, näyttelijät ja huippumallit, älkää sekoittako päitänne uskonnoilla, jotka ovat muuten vain muotia!
Voi kuinka odotankaan innolla, mitä Britney seuraavaksi keksii. Meno vaikuttaa sen verran kiihkeältä, että kohta tulee ruumiita. Toivottavasti hän ei itseään kuitenkaan vielä jojota, vaikka hän on sitä kai jo kerran yrittänytkin, sillä hänhän on nyt esillä enemmän kuin moneen vuoteen. Vedonlyöntisivustot saisivat laittaa pystyyn veikkauksia, mikä on Spearsin seuraava siirto. Veikkaan Susan Kurosen tyylistä tilitystä. Vuoden loppuun Britney, mikäli yhtään selkenee, kirjoittaa myös toivottavasti kirjan. Jota kaikki haukkuu. Which is nice.
Ja kun Britneystä tuli monta riviä, on pakko kruunata ilta/yö kuuntelemalla siskoni ostama Britney Spearsin depyyttialbumi lävitse, ihan vain nostalgia mielessä.
PS. Itseasiassa minulla ei ole siskoa...
2 kommenttia:
Tom Cruise on kiihkomielinen skientologian kannattaja.
Kukahan näistä celebrity-singer-huuhaajulkuista sekoaa seuraavaksi Britneyn tavoin? Ehkäpä Hollywoodin ja karsean MTV-muzakin maailmassa on jokin oma luonnonlakinsa ja syklinsä näissä asioissa, hehe...
Lähetä kommentti