keskiviikko 7. helmikuuta 2007

Älkää koskeko alkoholiin, hipit pt.2

Ah, minultahan jäi vielä paljon tilittämättä. Enkä jaksanut muokata vanhaakaan, sillä tämä koskee vähän eri asiaa: paljousalennuksia. Tarkemmin niiden loppumista.

Tilannehan on nyt tämä: Mäyräkoira 8€, kossupullo 6€. Kahden euron ero tuntuu pieneltä ja mäyräkoira mukavemmalta seuran viettoon, no problemos. Mutta kun tilanne paljousalennusten loppuessa johtaa hintoihin mäyräkoira 12€, kossupullo 6€, ei liene vaikea päätellä, kuinka ihmiset käyttäytyvät. Ajattelin lopettaa bissen juonnin kokonaan, pullotkin muuttuvat rumiksi. Kaksitoista rumaa pulloa vs. yksi ruma, esteettinen silmäni ei kestä kahtatoista, ei sitten millään.

Kaikenlisäksi nyt voin käytännössä siis ostaa kaksi kossupulloa mäyriksen hintaan. Ja miksi ei? Kun oikeaan lopputulokseen tähdätään, keino siihen pääsemiseen lienee sivuseikka. Lopputuloksella tarkoitan hyviä tumuja, ja käsitteen saa jokainen päätellä itselleen sopivaksi.

Vahvojen hintaa laskettiin, tämä johti niiden kulutksen nousuun. Tämä taas johti kaikenmaailman järjestöt paniikkiin, viinan kulutus on katastrofaalinen ja tuhoaa koko Suomen infrastruktuurin. Mitenhän käy, kun paljousalennukset loppuvat? Kuka raahaa festareille koreja sen jälkeen? Voin nähdä silmissäni pettyneiden pullonkerääjien ilmeet, kun ojista löytyy vain 0,7 kossu- ja leiskapulloja. Voin nähdä silmissäni ministereiden huolestuneet ilmeet, kun he miettivät, mikä meni vikaan. Silloin minä nauran ja juon kossua!

Älkää koskeko alkoholiin, hipit!

Nyt kyrpii, syynä elämästä täysin eristäytyneet päättäjät eduskunnassa. Elämästä täysin eristäytyneet päättäjät tykkäävät vissiin juoda kaljaa rumista pulloista. Vaikka pullon ulkonäöllä ei periaatteessa ole minullekaan mitään väliä (sisältö aina tärkein), mennään vähän liian pitkälle, kun pulloihin aletaan iskeä kiinni varoitustekstejä! Ei ssaatana päättäkää nyt jo jostain tärkeästä siellä Arkadianmäellä!

Miksi vituttaa? Siksi, että pullot ensinnäkin muuttuvat rumemmiksi. Toisekseen, jokaiseen pulloon varoituksen painattaminen tuo lisää rahaa sijoituksilleni. Vaikka yksi paperipala maksaisikin pulloon vain parikin senttiä, tekee se mäyris- ja korimäärissä paljon enemmän rahaa. Vaikka nyt voisi elitistisesti sanoa, että pikkurahaa on kuin roskaa vain, sijoittaisin senkin mieluummin vaikka tikkukaramelliin, jonka mukana saa tarran. Tarran, joka ei sisällä varoitustekstejä! Kolmanneksi: Mitä vittua se hyödyttää? Onko joku tiettävästi lopettanut tupakoinnin varoitustarrojen takia? Ei? Mahdollisesti pari hnekisesti erittäin heikkoa yksilöä, jotka muutenkin kuolisivat lähiaikoina, mutta 99% on jatkanut tupruttelua, vaikka kaikki mahdolliset vaarat löytyvät isolla kirjoitettuna tupakka-askien kyljistä.

Lisäksi voi miettiä, kuinka useasti itse jättäisi korin ostamatta, jos lähtisi esim. näillä pakkasilla kotoa kauppaan, ja kaupassa huomaisi varoitustekstin, jonka mukaan alkoholi tuhoaa maksasi. Sanoisin, että aika harva kaljanhimossa rupeaa funtsimaan "Niin joo, tämä ainehan tuhoaa minut! Nyt jätän ostamatta. Ostan mieluummin terveysmehun." Osa voisi ajatella "Pitää vissiin vähän rajoittaa, myöhemmin" mutta suurin osa todennäköisesti ajattelisi siveellisen hienotunteisesti "Iha vitun sama." Toisin sanoen varoitus tuotteen kyljessä on aivan liian myöhäinen varoitus. Kuin junan nokassa lukisi: "Jos näet lukea tämän, kuolet todennäköisesti sekunnin sisällä 100 tonnin jyrätessä sinut atomeiksi."

Pitäisikö baareissa myytävien kaljojen tuoppien kyljissä olla varoitusteksti myös? Baareissa myytävissä tupakkiaskeissahan nämä on. Sillä baareissa kulutetaan jukelittomat määrät alkoholia, kai tarrat pitäisi sitten iskeä jokaiseen tuoppiin, shottilasiin ja on the rocks -lasiin, vai? Aikamoinen vaiva baarimikolle.

Parempi tapa, mitä harrastetaan jo nyt erittäin marginaalisti, olisi tietenkin koittaa muuttaa teinipalleroiden ja nuorempien suhtautumista alkoholiin niin, että heistä tulisi vanhempina viisaita alkoholin kuluttajia, ja estää tämän ikäryhmän pääsyä näiden aineiden piiriin nyt. Kun olin itse pallerona saarnattavana, muistan kun päälle 50-vuotias muka nuorekas tyhmännäköinen hellari koitti torua, ja vedota tunteisiin, jonka mukaan känniset näyttää tyhmältä. Ja sehän toimi, joo. Ekat perseet oli jo vedetty, ja kivaa oli.

Paras keinohan olisi, että teineille juomia hakevia rangaistaisiin oikein urakalla. Kunnon mätkyt, jos jää kiinni teineille ostamisesta. Toisille ihmisille tarjottaisiin palkkiorahaa teinien, joilla on juomia käsissä ja heille juomia hakevien bustaamisesta. Kaikki valvoo kaikkia -systeemihän todettiin Neuvostoliitossakin ainakin päälle 50 vuotta kestäväksi toimivaksi systeemiksi.

Keskittyminen ainoastaan alaikäisiin olisi siitä syystäkin idealistista, että moni täysi-ikäinen on jo päätöksensä tehnyt. Hyvin harva, joka on täysi-ikäiseksi asti ollut juomatta, ottaa sen kunnolla tavakseen täyttäessään 18. Ja ne, jotka rupeavat juomaan vasta näin myöhään, juovat kuitenkin yleensä sivistyneemmin ja vähemmän kuin ne, jotka aloittivat yläasteen kovisvuosina. Ne yläasteen kovanaamat, jotka oli jo seiskalla niin vitun perseet, muuttavat tapansa jatkossakin vain, jos pamahtavat uskoon tai rupeavat seurustelemaan uskovaisen kanssa. Tai jos he kuolevat, aikamoinen tavanmuutos.

Mutta mutta... Rahan jakaminen bustaajille ja täydellinen keskittyminen alaikäisten alkoholinkäyttöön kusisi lopulta myös, sillä raha loppuisi isoilta herroilta. Ja koska sitä rahaa tutnuu olevan aina niin helvetin vähän, on minusta tyhmää, että rippeetkin kulutetaan tarroihin. Tarroihin, jotka auttavat niin helvetisti ei ketään. Lieneeköhän Karpela, tarkoitan Saarela ollut tämänkin lakimuutoksen suunnittelija?



Ps. Jack Bauer oli eilen vaisu. Hän ei niitannut ketään. Tosin hän rushasi presidentin tiloihin, ja kiristi hänen ykkösmiestään uhkaamalla irroittaa silmän. Harva viitsisi tehdä samoin Pentti Arajärvelle, vaikka hän ei mikään neuvonantaja olekaan. Jack Bauer viitsisi. Huomioitavissa on myös, että hobitti on aika hidas kaveri. Lyön vetoa, että jokin CTU:n operaatio tulee vielä kusemaan, kun Samwais Gamgi hituroi.

maanantai 5. helmikuuta 2007

Naula Missikisojen arkkuun

5-kymppinen, 20 neliön kerrostalohuoneistossa äitinsä kanssa asuva Pena on kuullut, että kaupunkiin tulee missinäytös. Tästähän Pena syttyy, ja rupeaa valmistautumaan bikinikierrosta varten laittamalla ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen jopa dödöä kainaloon, ja jättää normiverkkarit vaatehyllyyn. Tänään katsottaisiin paljasta lihaa.

Pena hankkii hyvät paikat missinäytöksestä, ottaa hyvän asennon, joka on optimaalisen säkkien hieromiseen salaa. Pian lavalle saapuukin jo kasa kauniita naisia, ja Penan mielessä käykin jo rivot ajatukset missien bikinien alta pilkistävistä rinnoista ja muodokkaista paljaista pakaroista. Alkushow menee kuin siivillä, vaikka odottavan aika väitetään olevan pitkä. Kohta Pena syttyy.

Mutta mitä helvettiä, lavalle tuleekin bikineiden sijaan naisia, joilla on mustat kokovartalokalsarit päällä! Nyt Pena raivostuu, ja päättää lähteä kesken kierroksen pois kisoja katsomasta.

Ei taida Sjöroos tajuta, että missikisojen tarkoitus ei ole olla muotinäytös, kuten hän itse asian perustelee ("ihmisten tulisi kiinnittää huomio alusasuihin kilpailijoiden sijaan") vaan kilpailu kauneudesta. Nyt kun kilpailussa tarkkaillaan enää käytännössä vaan naamaa siis, missikisat ajaa yhtä hyvin päivän tp -kilpailu, johon kaikki saavat ehdottaa pikku pissiksien kuvia. Kaikenlisäksi osa kuvista on tuhmia. Missit eivät ole, enää. Paska Sjööruussi.