torstai 11. tammikuuta 2007

Kovaa kyytiä

Viljakkalassa ala-asteen naisopettaja on käynyt käsiksi oppilaaseen (sanoo IS 10.1.07). " Tutkintaa johtava komisario Erkki Valinen ei kuitenkaan kerro tarkempia yksityiskohtia, eli oliko kyseessä esimerkiksi tukkapölly tai luunappi.", "Rikosilmoituksen asiasta teki koulu." Oli muuten ihan saatanan kova teko opettajalta! En kyllä tiedä, olisiko Suomen kovahermoisin kaverikaan kestänyt moista käsittelyä.

Ei mutta, helvetti sentään, miksi opettajat eivät saa tehdä nykyään enää mitään? Kyllä luulisi kovimmankin riehujan lopettavan touhut, jos opettaja puljuttaisi hänen päätään vessanpöntössä teon seurauksena. Jos hän kantelisi vanhemmille, voisi tietenkin kiistää kaiken. Vaikka onhan tukkapölly ja luunappi aivan eri asteella väkivaltaisuudessa kuin puljutus.

Lasten yhä löyhempi kurittaminen johtaa kieroon kasvamiseen. Varsinkin, kun nykyään lapsi ei voi purkaa stressiä edes väkivaltapeleihin typerien ikärajojen takia. Sitten nämä löyhän kasvatuksen omanneet pikku äpärät rupeavat tuhoamaan yhteistä omaisuutta, tai pahimmassa tapauksessa ryhtyvät Emoiksi, joka on tällä hetkellä muoti-ilmiöistä se super-vitun-coolein juttu.

Ratkaisu on toki jo selvillä: Sotilasvaltio. Pistetään lapset heti päiväkodin sijaan sotilasopetukseen. Ei opeteta heille kanssakäymistä, opetetaan heille tiukkaa kuria, kilpailua ja verenhimoa. Tehdään heistä koneita. Ohjataan heitä ylempää. Tuntekaamme valta käsissämme (tähän väliin pahaa naurua)!

Ei ehkä hyvä idea sekään... Mutta jossain mennään nyt jo metsään, jos luunapista tai tukistuksesta saa sakkoa. Helvetti sentään, nyt sitä väliaikaa, kahvia ja pullaa, kehiin ennen kuin joudutaan nolona toteamaan oma tyhmyytemme. Löyhä auktoriteetti voi kasvattaa paskan tulevaisuuden, vaikka auktoriteettiä pidettäisiin yllä hienoisella pelollakin. Sen näemme. Ja todennäköisesti minä olen väärässä nytkin.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Lisää näitä!